
PIIRROKSIA & VEISTOKSIA
Minja K:n näyttelytilaan saapuu vieraaksi taiteilija ja muotoilija Tuuli Sotamaa. Tuuli tuo mukanaan maailmoja, joissa todellisuus ja mielikuvitus sulautuvat yhteen. Hänen herkät ja yksityiskohtaiset piirrokset ovat kuin kuiskauksia, jotka avautuvat vasta kun antaa itselleen aikaa nähdä ja kuulla. Tuulin työskentelyssä näkyy syvä rakkaus ja kunnioitus luontoa kohtaan – kasvien, eläinten ja elämän monimuotoisuuden puolustaminen. Hänen teoksensa johdattavat katsojan näkemään sellaista, mikä arjen kiireessä usein jää huomaamatta.
Taiteilija ja puuseppä Minja kolehmaisen käsin veistämät puiset teokset syntyvät läheisestä suhteesta luontoon ja oman sisäisen maailman tutkimiseen. Ne ovat puun ja ihmisen välisiä keskusteluja, joissa veistokset kantaa rauhaa, lohtua ja rohkeutta. Osa teoksista on luotu kosketeltaviksi, jotta katsoja voisi kokea syvemmin puun parantavan voiman – ja samalla tulla lähemmäs itseään ja ympäröivää luontoa.
Minjan ja Tuulin teokset käyvät keskenään vuoropuhelua: toisen käsissä puu muuttuu veistoksiksi, jotka kantavat veden luomaa lohtua ja puiden tuomaa rauhaa, toisen käsissä luonto saa uusia mielikuvituksellisia ulottuvuuksia, yksityiskohtaisia tarinoita ja näkymättömän näkyväksi tekeviä kuvia. Yhdessä heidän teoksensa muodostavat kokonaisuuden, joka pysäyttää ja kutsuu katsomaan elämää syvemmin – niin luonnon ihmeitä kuin omaa sisintä.
15.9-26.9.
To-Ma 11-17
Osoite: Minja K, Näyttely ja Veistopaja Kuparivasarantie 5 F 10470 Fiskars